Kalat ovat olleet aina merkittävä elannon lähde Suomessa. Rapujenkin kaupallinen hyödyntäminen alkoi maassamme jo 1800-luvulla. Nykyisin kalojen ja rapujen kaupallisen pyynnin lisäksi luontoyrittäjyyteen tarjoaa entistä enemmän mahdollisuuksia kalan jatkojalostus elintarvikkeena. Tuotteet soveltuvat mm. viimeisteltyihin liikelahjapakkauksiin. Kalat ja ravut soveltuvat hyvin luonnonläheisen tilaisuuden aterialle.
Matkailu on kasvava osa kala- ja rapukantoihin liittyvää luontoyrittäjyyttä. Kalastus- tai ravustuselämykset tuovat sisältöä omatoimimatkailuun esimerkiksi maaseutumatkailukohteissa. Lisäksi matkailuyrityksissä ja alan oppailla on tarjolla valmiita ja asiakkaiden toiveiden mukaan räätälöitäviä ohjelmapalvelukokonaisuuksia vaikkapa yritysasiakkaille. Ammattitaitoisilta kalastusoppailta saa myös niksejä omaan harrastukseensa.
Luonnon kala- ja rapukantoja voidaan hoitaa mm. vesien kunnostuksella, tautien torjunnalla ja pyyntiä säätelemällä. Myös istutuksin voidaan edistää kantoja, joiden varaan alan virkistystoiminta, kotitarvekalastus ja yritystoimintakin perustuvat.
|
|
Kaloihin ja rapuihin liittyviä keskeisiä toimijoita ja tietolähteitä ovat muun muassa:
|
|
RKTL Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, tieteellistä tietoa kalasta, riistasta ja porosta.
|
|
|
Kalatalo Pirkanmaan kalatalouskeskuksen kotisivut: tietoa kalastuksesta, ravuista ja alan ohjelmapalveluista. |
|
Raputietokeskus Ravunviljelyyn ja luonnonkantojen tuoton edistämiseen liittyvä tieto ja neuvonta.
|
|
| |